Terveisiä vihdoin Rhodokselta

Suomen edustustoa juuri ennen avajaisia.

Lämmintä riittää ja kilpailut on saatu mukavasti puoleen väliin. Alkukankeuden jälkeen squadien aikataulutkin pitää hämmästyttävällä tarkkuudella. Alussa meinasi iskeä jo monelle epäusko, koska stagejen rakentaminen ja esikisakin olivat virahtaneet käsittämättömän pitkälle. Toisena esimerkkinä asetarkastus lauantaina. Siellä hajanaisen ja kesken rakennuksen joukosta löytyi lopulta heppu, joka osasi kertoa, että asetarkastuksessa olleet henkilöt eivät olleet jaksaneet olla enää paikalla, vaikka merkittyä aikaa oli pari tuntia jäljellä!? Lopulta saimme kuitenkin kaikki suomalaiset kisaan ja squadeihin mukaan ja kaikille tunnuslätkät kaulaan, vaikka kaikki eivät edes olleet alussa listoilla mukana.

Toinen esimerkki oli avajaiset, jotka jonkin ohjelman mukaan alkoivat klo 16, toisen 16.30, ja ilmoitetun tiedon mukaan bussikuljetukset avajaisiin lähtivät klo 17.00 kisahotelleilta. Tästä saattoi päätellä, että ennen klo 17 ei kannata paikalle mennä. No, parin tunnin seisoskelun jälkeen saatiinkin homma käyntiin ja Suomen joukkuekin saatiin tahtimarssissa yli kuudenkymmenen muun maan joukossa antiikkiselle stadionille. Stadioni itsessään tarjosi tunnelmalliset puitteet, kuten jo tuhansien vuosien aikana lukuisille muillekin urheilijoille.

Nyt kreikkalaiseen rytmiin on jo alkanut päästä sisälle, ja täälläkin pätee pitkälti se, että mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy. Suomalaisella järjestelmällisyydellä ja aikataulutuksella täällä ei saa aikaan muuta kuin stressiä. Sinänsä mukava itsellenikin hieman antaa löysää ja olla mukana loma-asenteella. Lappeenrannassakaan en ole ehtinyt levätä näin hyvin pitkään aikaan. Aivan rentona täällä ei kannata kuitenkaan olla, ainakaan liikenteessä. Tiellä on nimittäin vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Lisäksi kartat ovat yhtä viitteellisiä kuten liikennesäännötkin. Liikenneympyrään tai ahtaalle kadulle suoraan ajoradalle kaksi rinnakkain pysäköinti alussa hieman ihmetyttivät, mutta nyt alkaa itsekin onnistua tuo luova pysäköinti sekä ajotyyli. Nyt pystyy jo helposti itsekin ohittamaan 70 km nopeudella lastia purkavan kuorma-auton suomalaisen yhden ajokaistan levyisellä kapealla kadulla. Samaan aikaan kun moottoripyörä on rinnalla ja kun vastaan tulee skootteria ohittava linja-auto, jota pikku-maasturi on ohittamassa. Tämä on joustavuutta ja tilannetietoisuutta parhaimmillaan, vaikka saattaa myös aiheutta stressiä tiukasti liikennesäännöissä pitäytyville...

Tony, Esa ja JP  sekä stagen 1 himmailua.

Itse kilpailusta oma näkemykseni tulee stanujoukkueesta squadista 5, johon kuuluvat allekirjoittaneen lisäksi Raine, Tony ja Esa. Suomalaisten lisäksi mukana ovat Norjan STD team, joukko Israelista ja sekä yksi Alankomaalainen. Staget ovat pääosin peruskauraa, normaaliin tapaan Suomeen verrattuna lähitauluja on melko vähän ja rytminvaihtoja on paljon. Peruslähtöjä on myös melko vähän, eli paljon saa olla lähdössä kyykyssä, tolpassa, räkkäilemässä, oliivipuussa, soihtu, keihäs, Toijan Helena, tanssipari, jousi, suksisauvat, harppuuna, uimalasit, masto, onki ym. kädessä. Kummallisena piirteenä Level 5 kisassa on se, että aina kaikkia peltejä ei maalata ja myöskään tulkkeja ei tunnuta osattavan käyttää.

Muiden kanssa ei ole ehtinyt paljoa juttelemaan, kun alkupäivät menivät ampujien aikataulua etsiessä ja sen jälkeen autovuokrausta sumpliessa. Parina päivänä paukkasi vielä ennen tai jälkeen ammunnan megalomaanine migreeni ja nyt yskä ja flunssa alkaa vahvistumaan. Eli selityksiä siis on. No, en pysty selittämään kuitenkaan miksi olen ampunut jo enemmän maikkeja kuin koko vuoden kisoissa yhteensä, paitsi että tähtäimiä en aina ole malttanut nähdä riittävän selkeänä. Toiselta nimeltä sitä kutsutaan yrittämiseksi. Jatkossa on teemana on, että malttia ja tähtäinkuvan ohjelmointi omaan stagetaktiikkaan selkeänä. Eli perusrento suoritus, niin silloin toimii. Muutama perussetti parilla taululla ja muutamalla platella onkin mennyt vallan aplodien arvoisesti. Tästä on hyvä jatkaa.

Ville pöläyttää peltiä paikan päältä ostetulla kisapaukulla.

Etelä-Karjalan juniorilahja Broman painaa Stefun, Dahlin ja brasilialaisten kanssa totuttuun tapaan. Niin hyvässä kuin pahassa. Toisinaan brassit Villen kertoman mukaan jopa taputtivat kehuivat mm. yhden käden tekniikkaa.

-Gekot kakkii pahemmin kuin Barnaulit. Ei oo tätä Glockia enne näin paljo tullu putsailtuu, torstan aamuvuoroon tähtäävä Ville summaa ja hivelee automaattivaihteistoöljyä vehkeen pintaan.

Yhtenä tilastotietona kerrottakoon, että avajaisiin mennessä kolme Suomen edustajista oli kaatunut kaksipyöräisillä. Saa nähdä, saadaanko 10 % porukasta nurin, sillä ei ainakaan ole kovin korkeat kertoimet veikkauksessa...

Teksti: Mikko Kuisma

Kuvat: JP Vuorinen ja Mikko Kuisma